Curriculum
vitae

YHTEYSTIEDOT

 

 

Erkki Pirtolan esipuheen perässä on
taidekriitikko Katja Arvilan näyttelykritiikki
Länsi-Suomi sanomalehdessä 1.4.2003

Tapiseerattu väkivalta

ERKKI PIRTOLA
Taidekriitikko, taiteilija
Helsinki

Sota on kaikkien asioitten paha Isä. Sota koristelee julmasti lapsensa. Se muuttaa kaiken, nostaa ihmisistä esiin pahimman, jonka se palkitsee ”parhaimmakseen”. Se varustelee kansakunnat aina uudemmilla tuhon tekniikoilla, jotka lauetessaan jättävät jälkeensä aina suuremmat rauniot.
Tom Osmonen on käsitellyt kuvissaan sodan dekoraatioita kuin ”kauniita” muistoja joltain käsittämättömältä ajalta kaukaisesta menneisyydestä, jolloin ihmisen toiminta perustui vielä itsensä kieltämiselle ja suurin menestys, kuuluisuus ja sankaruus perustui rosvoudelle ja tappamiselle.
Ikään kuin ei voisi olla kansakuntaa, joka ei ole ostanut vapauttaan kalliilla ja verisellä hinnalla, mitä sitten juhlitaan itsenäisyytenä väkivallan koristeen ”kunniamerkit” kilistessä pullistuneilla rinnoilla. Valitettavasti me elämme tätä menneisyyttä tänä päivänä ja tietoisuuttamme ruokkii ainainen väkivallan ja pelon ilmapiiri. Ikään kuin olisimme jokin eläintäkin huonompi laji, joka ei hetkeäkään ole olemassa ilman eritasoisia puolustusvoimia.
Kulttuuri ja taide ovat meille jotain tarpeetonta, jotain loismaista, vaikka varsinainen ihmiskunnan verenimijä on tämä käsittämätön väkivaltakoneisto. Se tekee meistä voimattoman ja lopulta tuhoaa meidät. Osmonen ”piirtää” tätä aggression kuvastoa leikkaamalla tapetista silhuetteja näistä merkeistä liimaten ne vigneteiksi vastaaville seinätapettipohjille. Tapetti muodostaa täydellisen luotisuoran harmonian ja muistuttaa kodin ”konttori”-onnesta vastakohtana kuvan uhkaavalle keskukselle. Milloin se on natsilakki mustalta 40-luvulta, milloin keittiön leipäveitsi, milloin lähes live -koossa oleva panssarivaunu.
Näyttely on hiljainen ja häipyvä. Kaukana ovat marssivat rivistöt, koko tuo järjestelmällinen uljaus, jolla maskuliininen valta aina määrittelee rajansa esitellen uusimpia aseitaan. Kaukana on myös se täydellinen sekasorto, rauniot, ruumiit, rammat, jonka sota aiheuttaa. Kaukana ammusten pauke, luotien ujellukset, karkeat käskyt ja haavoittuneiden kauhea kiljunta, koko tuo taistelun tuoksina. Mutta läsnä on se hiljainen hyväksyntä, yhteiskuntasopimus, joka ulottuu kodin rakkauden kulisseihin. Mikään sopimus ei takaa rauhaa sen kummemmin valtioitten välille kuin kodin seinienkään sisälle. Väkivalta on arvaamaton luonnonvoima, joka asuu ihmisen rakenteessa. Sen juuret ovat ihmisen paradoksissa, tahdon mahdottomassa dilemmassa.
Vaikka solut ja elimistö toimivat jumalallisen ihmeellisessä järjestyksessä, voi sama käsi rakastaa tai tappaa. Mitä rauhallisin ja tasapainoisin, järjessään ja aatteissaan parhain ihminen voi tehdä itselleenkin vastentahtoisia tekoja järkytettynä tai pakotettuna. Kaikki maailman ihmiset haluavat rauhaa maan päälle. Silti sotia sytytetään ikään kuin ylivoimaisten pirullisen nautinnon tähden ja nykyään jopa tv -viihteeksi. Sama ”rauhan rakastaja” katselee kotinsa nojatuolista hurraten, miten ”pahaa” vihollista telotaan. Koristeltu väkivalta ryntää päällemme uutisissa, mainoksissa ja elokuvissa. Ikään kuin meihin ei voisikaan enää vaikuttaa ja asiat eivät olisi kyllin tosia elleivät ne pursuilisi väkivaltaa. Tämä liittyy suoraan erotiikkaan: ”sex and violence” ovat pornografisoineet kaikkein pyhimpämme.
Osmonen mietiskelee tätä sarjassaan ”Guns & Roses”. Aseita on kaikenlaatuisia ”kättä pidempiä”. Amerikka on perustettu rullarevolverille, joista eräs kuuluisin onkin nimeltään ”Peacemaker”. Ironista kyllä juuri sellaisena ”rauhantekijänä” Amerikka haluaa esiintyä maailmalla. Amerikka onkin hyvä kuva länsimaisesta sivilisaatiosta, joka on perustettu ryöstetyn maan taktiikalla. Peacemaker on vain ”kehittynyt” täsmäohjukseksi...
Osmosen kuvissa vuorottelevat nämä globaalit sodan pelot ruusutapettisten olohuonedraamojen kanssa. Pitäisikö perheillä olla ”leipäveitsenpitolupa”? Suomi on eräs maailman johtavia perheväkivallan maita. Rakkaimpia koristellaan kirvelevästi ja tappavasti kaikella käteen sattuvalla. Jos kerran armeijat vakoilevat toistensa liikkeitä, pitäisikö myös kotirauhaa valvoa? Jokainen hääruusu on myös ase. Hirviöiksi muuntuvia mattinykäsiä on liikaa neljän tapetin sisällä koristelemaan väkivallan ruususilla rakkaimpiaan. Ehkäpä jokaisen rakastavaisen jokaista liikettä pitäisi seurata julkisesti ja ”Perpo” eli ”perhepoliisi” ryntäisi väliin kun lemmenleikki muuttuu väkivallaksi?
Tämä irvokas asetelma heijastelee tilannetta, missä ihmiset eivät enää tiedä mitään todellisesta urhoollisuudestaan ja arvokkuudestaan. Emme me ole tykinruokaa sen enempää kuin rahanruokaa. Emmekä toistemme maalitauluja tai väkivallan koristelutelineitä. Meillä on oikeus ja velvollisuus häivyttää väkivallan dekoraatiot sisimmästämme, muuntaa ne tietoisiksi, etteivät ne salakavalasti tee ulkoisia merkkejään, vaan kutistuvat omiin mitättömyyksiinsä. Eräänä päivänä ihmiskunta vapautuu näistä kahleistaan!
Ajattele, mikä energia vapautuu ihmisten käyttöön, kun ydinaseisiin panostettu viha puretaan todelliseen kommunikaatioon. Kuvittele kaikki nämä miljardit ihmiset vihdoinkin tutustumassa toisiinsa. Kuvittele kuinka paljon ystäviä sinulla voisi olla ja mitä kaikkea heidän kanssaan voisi tehdä. Kuvittele, ettei ole rajoja, ei uskontoja, ei omistusta, ei rotuvihaa, ei aseita… ei yhtään väkivallan dekoraatiota tällä sinisellä planeetalla.

---------------------------------------------------------------------

KATJA ARVILA
Taidekriitikko

Koristeellinen tragedia herättää

"Yritän pysyä hengissä, kun samaan aikaan puolet ihmiskunnasta yrittää tappaa toista puolikasta." Tom Osmosen kiteyttävä paradoksi ilmenee hänen tapetti-kollaaseissaan viehkeästi ja pehmeän pelkistetysti. Melkein hävettää, kun kävelen Decorated Evil näyttelyssä kokien mielihyvää esteettisistä, harmonisen sävyisistä graafisista teoksista. Dekoratiivisen ja symbolisen kuvakielen taakse kätkeytyy julmia tosiasioita vallan halusta, väkivallasta
ja sodasta.

Vastakkainasettelun voima

Taiteilija kokee itse viileän lähestymistavan enemmän omakseen kuin verellä ja suolenpätkillä mässäilyn. Voiko tänä päivänä irvokkaan väkivaltaisen median äärellä viimeksi mainituilla elementeillä enää vaikuttaakaan? Osmosen
vastakkainasettelusta nouseva lähestymistapa herättää ajatuksia.
Ristiriidoista voi nousta tietoisuus ja kyseenalaistamisen tunne. Kodin onnellisuuteen ja turvalliseen viihtyvyyteen viittaava tapettimateriaali väkivaltaa käsiteltäessä viestii myös siitä, miten olemme koristeellisen eli viihteellisen väkivallan ympäröiminä tulleet niin sokeiksi, välinpitämättömiksi.
Tapettikuvio on pintaa, koristetta, jolla mahdollisesti
peitetään jotain karkeaa. Esimerkiksi Guns & Roses -teos viittaa väkivallan jokapäiväiseen koristeellisuuteen. Teos koostuu 25:stä kuva-alueesta, joissa erilaisissa tapetti-kuvioissa kamppailevat viileästi hyvä ja paha - symbolisesti kuvattuna ruusu ja käsiase. Aseiden suunnat vaihtelevat,
toisinaan osoittelevat toisiaan ruusujen lävitse, toisinaan eri suuntiin - järjetöntä, kuten sota ja väkivalta yleensä. Molemmat symbolit ovat voimakkaita, elämän ääripäisyyksiä kuvaavia elementtejä, jotka on kuvattu toistuvasti graafisina ja kauniina muotoina.

Väkivallan ilmiöitä

Väkivallan välineet esiintyvät kiusallisen kotoisasti ruusuisilla,
raidallisilla tapettitaustoilla, sodan käsikranaateista koti-väkivallan leipäveitsiin. Perheväkivallan viittaukset siisteinä kuvaviesteinä pysäyttävät. "Abuse Stopper" ja "Jealousy Remover", vapaasti käännettynä "Hyväksikäytön pysäyttäjä" sekä "Mustasukkaisuuden poistaja", kuvaavat
silhuettikuvioina kodin käyttöesineitä, jotka vaikeissa olosuhteissa kääntyvät vallan välineiksi. Juhlallinen ja vaikuttavan punainen "Wheel of Fortune" sen sijaan pohtii aseiden keräilyn ilmiötä.
Osmonen on nimennyt täysin tapettimateriaaleista rakennettuja kollaasejaan osuvasti. Valittu tekniikka toimii näin voimakkaan teeman yhteydessä kiinnostavalla, ajatuksia herättävällä tavalla. Ainoastaan biologisiin aseisiin, kuten pernaruttobakteereihin viittaavat teokset jäävät latteiksi. Ongelma näiden kohdalla muodollisella tasolla lienee siinä, että mikroskooppiset bakteerikuvat muistuttavat dekoratiivista kuviota jo itsessäänkin.

Kuvilla kommentoidaan

Näyttelykokonaisuutta tarkasteltaessa seinän kokoisen panssarivaunun rullatessa katsojan eteen voi havaita, miten "Fixed Opinion" suurena teoksena antaa voimaa pienille, koristeellisemmille teoksille. Siten pieni - suuri ja voimakas - heikko vastakohdat tulevat esiin kokonaisuuden eri tasoilla. Näistähän väkivallan ja sodan asetelmissa on kysymys. Taiteilijat ovat kommentoineet sotaa, pyrkineet julistamaan rauhaa moninaisin keinoin.
Esimerkiksi Picasso kommentoi Espanjan sisällissodan siviiliuhrien tuskaa Kuuluisalla Guernica -maalauksella. Suomalainen PAND - taiteilijat rauhan puolesta -ryhmä pyrkii edesauttamaan rauhaa projekteillaan.
Tarvitseeko edes ääneen todeta, että Tom Osmonen on ripustanut tyynesti kommentoivan Decorated Evil -näyttelyn hyvin osuvana ajankohtana, jolloin sodan epäoikeudenmukaisuus, vallan käytön irvokkuus ja syyttömien elinikäiset kärsimykset ovat vahvasti mielissämme.

Guns and Roses
 
not yet not yet not yet not yet