 |
Erkki Pirtolan esipuheen perässä
on
taidekriitikko Katja Arvilan näyttelykritiikki
Länsi-Suomi sanomalehdessä 1.4.2003
Tapiseerattu väkivalta
ERKKI PIRTOLA
Taidekriitikko, taiteilija
Helsinki
Sota on kaikkien asioitten paha Isä. Sota
koristelee julmasti lapsensa. Se muuttaa kaiken, nostaa ihmisistä
esiin pahimman, jonka se palkitsee ”parhaimmakseen”.
Se varustelee kansakunnat aina uudemmilla tuhon tekniikoilla,
jotka lauetessaan jättävät jälkeensä
aina suuremmat rauniot.
Tom Osmonen on käsitellyt kuvissaan sodan dekoraatioita
kuin ”kauniita” muistoja joltain käsittämättömältä
ajalta kaukaisesta menneisyydestä, jolloin ihmisen toiminta
perustui vielä itsensä kieltämiselle ja suurin
menestys, kuuluisuus ja sankaruus perustui rosvoudelle ja
tappamiselle.
Ikään kuin ei voisi olla kansakuntaa, joka ei ole
ostanut vapauttaan kalliilla ja verisellä hinnalla, mitä
sitten juhlitaan itsenäisyytenä väkivallan
koristeen ”kunniamerkit” kilistessä pullistuneilla
rinnoilla. Valitettavasti me elämme tätä menneisyyttä
tänä päivänä ja tietoisuuttamme ruokkii
ainainen väkivallan ja pelon ilmapiiri. Ikään
kuin olisimme jokin eläintäkin huonompi laji, joka
ei hetkeäkään ole olemassa ilman eritasoisia
puolustusvoimia.
Kulttuuri ja taide ovat meille jotain tarpeetonta, jotain
loismaista, vaikka varsinainen ihmiskunnan verenimijä
on tämä käsittämätön väkivaltakoneisto.
Se tekee meistä voimattoman ja lopulta tuhoaa meidät.
Osmonen ”piirtää” tätä aggression
kuvastoa leikkaamalla tapetista silhuetteja näistä
merkeistä liimaten ne vigneteiksi vastaaville seinätapettipohjille.
Tapetti muodostaa täydellisen luotisuoran harmonian ja
muistuttaa kodin ”konttori”-onnesta vastakohtana
kuvan uhkaavalle keskukselle. Milloin se on natsilakki mustalta
40-luvulta, milloin keittiön leipäveitsi, milloin
lähes live -koossa oleva panssarivaunu.
Näyttely on hiljainen ja häipyvä. Kaukana ovat
marssivat rivistöt, koko tuo järjestelmällinen
uljaus, jolla maskuliininen valta aina määrittelee
rajansa esitellen uusimpia aseitaan. Kaukana on myös
se täydellinen sekasorto, rauniot, ruumiit, rammat, jonka
sota aiheuttaa. Kaukana ammusten pauke, luotien ujellukset,
karkeat käskyt ja haavoittuneiden kauhea kiljunta, koko
tuo taistelun tuoksina. Mutta läsnä on se hiljainen
hyväksyntä, yhteiskuntasopimus, joka ulottuu kodin
rakkauden kulisseihin. Mikään sopimus ei takaa rauhaa
sen kummemmin valtioitten välille kuin kodin seinienkään
sisälle. Väkivalta on arvaamaton luonnonvoima, joka
asuu ihmisen rakenteessa. Sen juuret ovat ihmisen paradoksissa,
tahdon mahdottomassa dilemmassa.
Vaikka solut ja elimistö toimivat jumalallisen ihmeellisessä
järjestyksessä, voi sama käsi rakastaa tai
tappaa. Mitä rauhallisin ja tasapainoisin, järjessään
ja aatteissaan parhain ihminen voi tehdä itselleenkin
vastentahtoisia tekoja järkytettynä tai pakotettuna.
Kaikki maailman ihmiset haluavat rauhaa maan päälle.
Silti sotia sytytetään ikään kuin ylivoimaisten
pirullisen nautinnon tähden ja nykyään jopa
tv -viihteeksi. Sama ”rauhan rakastaja” katselee
kotinsa nojatuolista hurraten, miten ”pahaa” vihollista
telotaan. Koristeltu väkivalta ryntää päällemme
uutisissa, mainoksissa ja elokuvissa. Ikään kuin
meihin ei voisikaan enää vaikuttaa ja asiat eivät
olisi kyllin tosia elleivät ne pursuilisi väkivaltaa.
Tämä liittyy suoraan erotiikkaan: ”sex and
violence” ovat pornografisoineet kaikkein pyhimpämme.
Osmonen mietiskelee tätä sarjassaan ”Guns
& Roses”. Aseita on kaikenlaatuisia ”kättä
pidempiä”. Amerikka on perustettu rullarevolverille,
joista eräs kuuluisin onkin nimeltään ”Peacemaker”.
Ironista kyllä juuri sellaisena ”rauhantekijänä”
Amerikka haluaa esiintyä maailmalla. Amerikka onkin hyvä
kuva länsimaisesta sivilisaatiosta, joka on perustettu
ryöstetyn maan taktiikalla. Peacemaker on vain ”kehittynyt”
täsmäohjukseksi...
Osmosen kuvissa vuorottelevat nämä globaalit sodan
pelot ruusutapettisten olohuonedraamojen kanssa. Pitäisikö
perheillä olla ”leipäveitsenpitolupa”?
Suomi on eräs maailman johtavia perheväkivallan
maita. Rakkaimpia koristellaan kirvelevästi ja tappavasti
kaikella käteen sattuvalla. Jos kerran armeijat vakoilevat
toistensa liikkeitä, pitäisikö myös kotirauhaa
valvoa? Jokainen hääruusu on myös ase. Hirviöiksi
muuntuvia mattinykäsiä on liikaa neljän tapetin
sisällä koristelemaan väkivallan ruususilla
rakkaimpiaan. Ehkäpä jokaisen rakastavaisen jokaista
liikettä pitäisi seurata julkisesti ja ”Perpo”
eli ”perhepoliisi” ryntäisi väliin kun
lemmenleikki muuttuu väkivallaksi?
Tämä irvokas asetelma heijastelee tilannetta, missä
ihmiset eivät enää tiedä mitään
todellisesta urhoollisuudestaan ja arvokkuudestaan. Emme me
ole tykinruokaa sen enempää kuin rahanruokaa. Emmekä
toistemme maalitauluja tai väkivallan koristelutelineitä.
Meillä on oikeus ja velvollisuus häivyttää
väkivallan dekoraatiot sisimmästämme, muuntaa
ne tietoisiksi, etteivät ne salakavalasti tee ulkoisia
merkkejään, vaan kutistuvat omiin mitättömyyksiinsä.
Eräänä päivänä ihmiskunta vapautuu
näistä kahleistaan!
Ajattele, mikä energia vapautuu ihmisten käyttöön,
kun ydinaseisiin panostettu viha puretaan todelliseen kommunikaatioon.
Kuvittele kaikki nämä miljardit ihmiset vihdoinkin
tutustumassa toisiinsa. Kuvittele kuinka paljon ystäviä
sinulla voisi olla ja mitä kaikkea heidän kanssaan
voisi tehdä. Kuvittele, ettei ole rajoja, ei uskontoja,
ei omistusta, ei rotuvihaa, ei aseita… ei yhtään
väkivallan dekoraatiota tällä sinisellä
planeetalla.
---------------------------------------------------------------------
KATJA ARVILA
Taidekriitikko
Koristeellinen tragedia herättää
"Yritän pysyä hengissä, kun samaan aikaan
puolet ihmiskunnasta yrittää tappaa toista puolikasta."
Tom Osmosen kiteyttävä paradoksi ilmenee hänen
tapetti-kollaaseissaan viehkeästi ja pehmeän pelkistetysti.
Melkein hävettää, kun kävelen Decorated
Evil näyttelyssä kokien mielihyvää esteettisistä,
harmonisen sävyisistä graafisista teoksista. Dekoratiivisen
ja symbolisen kuvakielen taakse kätkeytyy julmia tosiasioita
vallan halusta, väkivallasta
ja sodasta.
Vastakkainasettelun voima
Taiteilija kokee itse viileän lähestymistavan enemmän
omakseen kuin verellä ja suolenpätkillä mässäilyn.
Voiko tänä päivänä irvokkaan väkivaltaisen
median äärellä viimeksi mainituilla elementeillä
enää vaikuttaakaan? Osmosen
vastakkainasettelusta nouseva lähestymistapa herättää
ajatuksia.
Ristiriidoista voi nousta tietoisuus ja kyseenalaistamisen
tunne. Kodin onnellisuuteen ja turvalliseen viihtyvyyteen
viittaava tapettimateriaali väkivaltaa käsiteltäessä
viestii myös siitä, miten olemme koristeellisen
eli viihteellisen väkivallan ympäröiminä
tulleet niin sokeiksi, välinpitämättömiksi.
Tapettikuvio on pintaa, koristetta, jolla mahdollisesti
peitetään jotain karkeaa. Esimerkiksi Guns &
Roses -teos viittaa väkivallan jokapäiväiseen
koristeellisuuteen. Teos koostuu 25:stä kuva-alueesta,
joissa erilaisissa tapetti-kuvioissa kamppailevat viileästi
hyvä ja paha - symbolisesti kuvattuna ruusu ja käsiase.
Aseiden suunnat vaihtelevat,
toisinaan osoittelevat toisiaan ruusujen lävitse, toisinaan
eri suuntiin - järjetöntä, kuten sota ja väkivalta
yleensä. Molemmat symbolit ovat voimakkaita, elämän
ääripäisyyksiä kuvaavia elementtejä,
jotka on kuvattu toistuvasti graafisina ja kauniina muotoina.
Väkivallan ilmiöitä
Väkivallan välineet esiintyvät kiusallisen
kotoisasti ruusuisilla,
raidallisilla tapettitaustoilla, sodan käsikranaateista
koti-väkivallan leipäveitsiin. Perheväkivallan
viittaukset siisteinä kuvaviesteinä pysäyttävät.
"Abuse Stopper" ja "Jealousy Remover",
vapaasti käännettynä "Hyväksikäytön
pysäyttäjä" sekä "Mustasukkaisuuden
poistaja", kuvaavat
silhuettikuvioina kodin käyttöesineitä, jotka
vaikeissa olosuhteissa kääntyvät vallan välineiksi.
Juhlallinen ja vaikuttavan punainen "Wheel of Fortune"
sen sijaan pohtii aseiden keräilyn ilmiötä.
Osmonen on nimennyt täysin tapettimateriaaleista rakennettuja
kollaasejaan osuvasti. Valittu tekniikka toimii näin
voimakkaan teeman yhteydessä kiinnostavalla, ajatuksia
herättävällä tavalla. Ainoastaan biologisiin
aseisiin, kuten pernaruttobakteereihin viittaavat teokset
jäävät latteiksi. Ongelma näiden kohdalla
muodollisella tasolla lienee siinä, että mikroskooppiset
bakteerikuvat muistuttavat dekoratiivista kuviota jo itsessäänkin.
Kuvilla kommentoidaan
Näyttelykokonaisuutta tarkasteltaessa seinän kokoisen
panssarivaunun rullatessa katsojan eteen voi havaita, miten
"Fixed Opinion" suurena teoksena antaa voimaa pienille,
koristeellisemmille teoksille. Siten pieni - suuri ja voimakas
- heikko vastakohdat tulevat esiin kokonaisuuden eri tasoilla.
Näistähän väkivallan ja sodan asetelmissa
on kysymys. Taiteilijat ovat kommentoineet sotaa, pyrkineet
julistamaan rauhaa moninaisin keinoin.
Esimerkiksi Picasso kommentoi Espanjan sisällissodan
siviiliuhrien tuskaa Kuuluisalla Guernica -maalauksella. Suomalainen
PAND - taiteilijat rauhan puolesta -ryhmä pyrkii edesauttamaan
rauhaa projekteillaan.
Tarvitseeko edes ääneen todeta, että Tom Osmonen
on ripustanut tyynesti kommentoivan Decorated Evil -näyttelyn
hyvin osuvana ajankohtana, jolloin sodan epäoikeudenmukaisuus,
vallan käytön irvokkuus ja syyttömien elinikäiset
kärsimykset ovat vahvasti mielissämme.
|
|
